Julkaistu: 15.05.2018 12:58

Transit Custom uudistui

  • Ford Transit Custom uudistui.

Ohjaamo on saanut samaa kehitystä kuin henkilöauto-Forditkin, nappuloiden määrää on vähennetty ja samalla ohjaamon selkeyttä on parannettu.

Pienikokoinen ja paksukehäinen ratti on näppärä käänneltävä ja kaikkien systeemien säätö on nyt helpompaa kuin ennen. Erityisesti mikäli auto on varustettu, kuten koeajossa ollut auto oli Ford Sync 3 -järjestelmällä. Sen mukana tulee kahdeksan tuumainen värillinen kosketusnäyttö mm. audion säätöjen käyttöön.

Lisäksi useita toimintoja voidaan käyttää myös ratissa olevilla kytkimillä.

Sync 3 -järjestelmän kautta voi ohjata puheohjatusti toimintoja, kännykän voi liittää ja käyttää applikaatioita. Valinnaisvarusteena voi Transitiin ottaa mukaan kehittyneitä turvallisuusvarusteita kuten aktiivinen vakionopeussäädin, törmäyksenestoavustin, liikennemerkkien tunnistus ja muuta tulevat mukaan noin 1500 euron paketissa.

Ohjaamossa kaikki on paikallaan, ajoasento ja ratin sijoitus ovat monipuolisesti säädettävissä, ja useimmat saanevat sopivan ajoasennon.

Alusta ja jousitus toimivat hyvin ja äänimaailma on todella kaukana historian alkupuolen Transiteista. 

Puhdasta tekniikkaa

EcoBlue-moottori 2,0-litrainen turbodiesel, teholtaan 130-hevosvoimainen ja väännöltään hyvä 385-newtoninen on hiljainen ja miellyttävä käytökseltään. Moottori käyttää EcoBlue-lisäainetekniikkaa ja alittaa Euro-6 -päästörajat.

Autossa on erillinen AdBlue-lisäainesäiliö, täyttöaukko on polttoaineen korkin vieressä. Yhdistetty kulutus on 6,4 litraa ja vastaavat päästöt 165 grammaa kilometrille.

L2 Transitin tavaratilaan mahtuu kolme VR:n kuormalavaa. Ohjaamon alle avautuvan läpilastausluukun avulla pituus voi kasvaa jopa 3,452 metriin. Pituudeltaan L2 on akseliväliltään 3,30 metrinen ja kokonaispituudeltaan 5,34 metriä.

Uusien valinnaisvarusteiden avulla Transit Custom tarjoaa tiukan vaihtoehdon markkinajohtajille. Käytössä Transit Custom on miellyttävimmästä päästä luokassaan.

Ford Transit Custom on lisävarustein käyttövalmis paketti. Tavaratila on hyvin hyödynnettävissä kunnolla avautuvien ovien vuoksi. Ajettavauus ei jätä huomauttamisen sijaa ja äänimaailmakin on vaivan toista kuin vanhemmissa malleissa. Tällä ajelee vapaa-ajallakin mielellään.

akseliväli 3,300 m

omapaino 1 914 kg

moottorin tilavuus 1 996 ccm

16 venttiiliä

suurin teho 96 kW (130 hv)/3500 kmin

suurin vääntö 385 Nm/1500 - kmin

kiihtyvyys 0-100 km/h 14 s

yhdistetty kulutus 6,4 l/100km

C02-päästöt 165 g/km

takuu 3 v. / 100 000 km

 

koeajettu auto

36 065 e +lv

Julkaistu: 22.05.2018 16:13

Someron Pitkäjärvellä toimineen Åvikin lasitehtaan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 170 vuotta.

– Ajattelin, että siitä pitää tehdä näytelmä, koska tehtaalla on suuri paikallishistoriallinen merkitys, Pitkäjärvellä Myötätuulen Teatteria pyörittävä Olla-Riitta Aarikka toteaa.