Julkaistu: 15.05.2018 12:59

Aladdin seikkailee Forssassa

Forssan Teatterin isolla lavalla tehdään satumainen matka itämaihin ja Agraban palatsiin, kun Forssan Pieni Teatteri esittää Aladdinin taikalamppu -näytelmän.

Tarinaan katsojat saattaa urhea neito Seherazade, joka kertoo tuhannen ja yhden yön ajan satua hurjalle shaahi Shariahille.

– Tarinan keskiössä on rohkea tyttö, joka nousee tyrannia vastaan. Taustateemana on se, että lempeys voittaa väkivallan, näytelmän dramatisoinut ja ohjannut Titi Lillqvist sanoo.

– Kehyskertomuksen sisällä on tarina köyhästä pojasta, Aladdinista.

Lavalle nousee yhteensä yhdeksän Pienen Teatterin nuorta näyttelijää, joilla on takanaan teatteritaiteen perusopintoja 4-8 vuotta.

– Koska ryhmä on opiskellut jo aika pitkään, teemme nyt ison näytelmän. Samalla opetellaan, mitä kaikkea skenografiaan kuuluu vaatteiden vaihdosta musiikin kanssa toimimiseen.

Aladdin valikoitui näytelmäksi nuorten omasta valinnasta.

– Vaikka kyseessä on satunäytelmä, mukana on aika todellisiakin asioita kasvupeloista rakkauteen. Se iski nuorten hermoon.

Näytelmän on käsikirjoittanut Timo Väntsi.

Esitys kestää väliaikoineen noin kaksi tuntia, ja se on suunnattu alakouluikäisille.

Lippujen hinta on viisi euroa koululaisille ja opiskelijoille sekä kymmenen euroa aikuisille.

Liput voi varata Ideaticket.fi-sivustolta. Varatut liput lunastetaan teatterin lippukassalta, käytössä on vain käteinen. Lippuja voi ostaa myös ovelta, mikäli näytöksessä on tilaa.

Aladdinin taikalamppu Forssan Teatterin isolla lavalla su 20.5. klo 15 ja ti 22.5. klo 18.
Julkaistu: 22.05.2018 16:13

Someron Pitkäjärvellä toimineen Åvikin lasitehtaan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 170 vuotta.

– Ajattelin, että siitä pitää tehdä näytelmä, koska tehtaalla on suuri paikallishistoriallinen merkitys, Pitkäjärvellä Myötätuulen Teatteria pyörittävä Olla-Riitta Aarikka toteaa.